Käytiin tekemässä lähikentällä muutama liike melko kisamaisesti. Palkkasin kyllä joka liikkeen lopuksi, että ei tässä varsinaisesta koetilannemaisesta palkattomuudesta ollut kyse, mutta sitäkin kohti mennään.
Seuraamisten kanssa pystyin tällä kertaa lopettamaan hyvillä mielin heti siihen yhteen ainoaan pätkään, kuten oli tarkoituskin. Ei ollut mikään varsinaisesti pitkäkestoinen pätkä, mutta meille kyllä poikkeuksellinen, ja sisälsi myös kolme käännöstä. Taaskaan Tupu ei luovuttanut eikä latistunut käännösten myötä, ja muutenkin se seurasi vakaan oloisesti, oikein siivosti ja hyvällä asenteella, ei seilannut, ei edistänyt, jne. Kylläpä piristi tuommoinen! :) Loppupalkka oli runsas, sen voitte uskoa.
Sitten liikkeestä seisominen. Olen kyllä jo onnistuneesti pidentänyt sitä matkaa, minkä kävelen Tupusta eteenpäin Tupun seisahduttua, mutta tällä kertaa varovasti tein tuon osuuden ihan kokeenomaisella sotilaallisuudella ja seisahduin sinne omaan käännöspaikkaani sen verran selkeästi ja selkeän mittaiseksi ajaksi, että siinä oli Tupun pysymiselle vähän haastetta. Mutta hyvin pysyi. Ainut miinus oli seuraamisosuudessa pitkälti puuttuva katsekontakti. Tupu oli ihan yhtä läsnä kuin yleensäkin seuraamisessa, mutta katse suunnattuna "ei minnekään". Jaa-a. Toivottavasti tämä ei lähde yleistymään.
Sitten alokasluokan mukainen luoksari. Pelotti, että nyt se meneekin huonosti, kun olen just ruvennut elättelemään toiveita, että pysyvä harppaus parempaan olisi tapahtunut. Mutta ei, sehän meni mainiosti :) Matka oli huomattavan pitkä, ja Tupu tuli semmoisella vauhdilla, että sivulle kääntyminen otti väkisin normaalia enemmän koukkausta mun takaviistosta. Ihanaa!!
Sitten siirryttiin pois kokonaisista liikkeistä, tehtiin vielä ruutua. Ensin kaksi lähetystä narupallo ruudussa odottaen. Ennen lähetystä naksuttelin perusasennossa katsekontaktista, jotta Tupu ei jäisi ikuisiksi ajoiksi kyttäämään ruutua, ja hyvin kyllä auttaa naksuttelu tuossa tilanteessa. Kolmannen ruudun tein niin, että Tupu luuli pallon olevan ruudussa, mutta se ei ollut siellä, ja minä naksutin, kun Tupu oli hidastanut itsensä ruutuun, ja samalla heitin pallon ruudun yli. Ei se ihan mennyt parhaalla mahdollisella tavalla, on joskus aikoinaan mennyt paremmin. Tupu keskittyi niin paljon pallon puuttumiseen, että ehti jo ulos ruudun takapuolelle ennen kuin huomasi lentävän pallon. Viimeinen ruutu sitten vielä kahden ensimmäisen tapaan ruudussa makaavan pallon kanssa. Täytyy miettiä, jos siirtyisi johonkin semmoiseen menetelmään, jonka myötä Tupu ymmärtäisi ruudun idean oman ajattelunsa kautta, eikä vaan juoksisi aivottomana pallolle.
29.5.2012
28.5.2012
Maanantaitokot
Eteläpuistossa siis, Elinan ryhmätreeneissä. Oli taas suht haasteellista pitää Tupu poissa järvestä.
Seuraamisessa tehtiin liikkuroinnin alaisena aika pitkä pätkä, joka sisälsi kaikki kolme käännöstä, juoksupätkän ja lopussa myös perusasentoon pysähtymisen ennen palkkaamista. Harvemmin sitä pääsee tällaisiin asti omissa seuraamistreeneissä, kun seuraamiskiintiö tulee täytettyä pahimmillaan jo parilla suoralla pätkällä, ja hyvästä seuraamisesta on lähes pakottava tarve päästä palkkaamaan pian. Mutta nyt meni ihan mukavan tuntuisesti. Tupu seurasi vielä loppuvaiheessakin, ei ollut luovuttanut edes käännösten myötä, ja hyvät ihmiset sentään, miten hyvin juoksupätkäkin meni, vaikka me ei tehdä juoksuseuraamista käytännössä ikinä, koska mun vaikeuksia välttelevä mieleni muistaa, kuinka huonosti se on joskus kauan sitten yritettäessä mennyt. No, mun juokseminen saattoi näyttää aika kummalliselta kävelyn ja juoksun välimuodolta, mutta silti.
Ruutua otettiin. Ei olla pitkään aikaan sitä tehty, joten ihan suosiolla tein pelkkiä ruudussa olevalle pallolle lähettämisiä. Yhden niistä tein ihan älyttömän pitkän matkan takaa, koska Tupulla selvästi riitti itseluottamusta ja ymmärrystä siihen. Ehkä siitä on jotain apua, että kaukaa Tupu suunnistaa nimenomaan näön avulla ruututötsiä ja -nauhoja kohti, kaukaa se ei voi päätyä ruutuun puolivahingossa. Loistavasti sujui :)
Luoksetulo oli taas koko maanantain paras juttu! Tupu melkein ennakoi luoksetulokäskyn, kun se oli niin innokkaasti ja rennosti lähdössä tulemaan. Ihan selkeällä laukalla tuli hyvän matkan takaa sivulle saakka <3
Jos seuraaminen sallii, niin me kyllä mennään parin viikon päästä sinne mölli-alokkaaseen!
Seuraamisessa tehtiin liikkuroinnin alaisena aika pitkä pätkä, joka sisälsi kaikki kolme käännöstä, juoksupätkän ja lopussa myös perusasentoon pysähtymisen ennen palkkaamista. Harvemmin sitä pääsee tällaisiin asti omissa seuraamistreeneissä, kun seuraamiskiintiö tulee täytettyä pahimmillaan jo parilla suoralla pätkällä, ja hyvästä seuraamisesta on lähes pakottava tarve päästä palkkaamaan pian. Mutta nyt meni ihan mukavan tuntuisesti. Tupu seurasi vielä loppuvaiheessakin, ei ollut luovuttanut edes käännösten myötä, ja hyvät ihmiset sentään, miten hyvin juoksupätkäkin meni, vaikka me ei tehdä juoksuseuraamista käytännössä ikinä, koska mun vaikeuksia välttelevä mieleni muistaa, kuinka huonosti se on joskus kauan sitten yritettäessä mennyt. No, mun juokseminen saattoi näyttää aika kummalliselta kävelyn ja juoksun välimuodolta, mutta silti.
Ruutua otettiin. Ei olla pitkään aikaan sitä tehty, joten ihan suosiolla tein pelkkiä ruudussa olevalle pallolle lähettämisiä. Yhden niistä tein ihan älyttömän pitkän matkan takaa, koska Tupulla selvästi riitti itseluottamusta ja ymmärrystä siihen. Ehkä siitä on jotain apua, että kaukaa Tupu suunnistaa nimenomaan näön avulla ruututötsiä ja -nauhoja kohti, kaukaa se ei voi päätyä ruutuun puolivahingossa. Loistavasti sujui :)
Luoksetulo oli taas koko maanantain paras juttu! Tupu melkein ennakoi luoksetulokäskyn, kun se oli niin innokkaasti ja rennosti lähdössä tulemaan. Ihan selkeällä laukalla tuli hyvän matkan takaa sivulle saakka <3
Jos seuraaminen sallii, niin me kyllä mennään parin viikon päästä sinne mölli-alokkaaseen!
23.5.2012
Pallolla päähän
Tässäpä pieni videokooste tämän illan tokoiluista. Kootut selitykset jälleen integroitu videoon :)
21.5.2012
Rantatokot
Tokon ryhmätreenit Eteläpuistossa siis. Ensimmäinen kunnon kesäpäivä, lämpötila päälle 20 astetta, ja Tupu kiskoi koko kävelymatkan bussilta Hämeenpuiston poikki Eteläpuistoon saakka kuin höyryveturi. Läkähtyneisyydelle olisi ollut enemmän aihetta kuin eilen, mutta sitä esiintyi silti huomattavasti vähemmän, tuskin ollenkaan, edes treenien loppupuolella. On se jännä.
Paikkamakuussa viereinen bortsu nousi ja lähti Tupun luo. Kutsuin Tupun pois, just ja just pois alta, ennen kuin se joutui itse päättämään lähtemisestä. Voi olla, että Tupu ei ehtinyt edes huomaamaan koko bortsua. En tiedä, onko tämmöisessä menettelyssä järkeä, mutta silti tuntuu paremmalta kutsua Tupu heti pois, jolloin se saa lähteä täysin luvalla, kuin jäädä katsomaan, kuinka se joutuu hankalaan ja ristiriitaiseen tilanteeseen ja joutuu nousemaan.
Olen tässä miettinyt, että voisin osallistua noihin rivipaikkamakuisiin Tupun kanssa vähän harvemmin kuin joka kerta, kun ne on Tupulle TOISTAISEKSI niin varma liike, ja noita muitten koirien nousemisia vieruskavereiden luo tapahtuu vähän turhan helposti. Ei ole tarkoitus vaikuttaa ylpistyneeltä; Tupun varmoista paikallaoloista saa kiittää monia muitakin seikkoja kuin mun omaa osaamista, muun muassa hyvää tuuria. En kuitenkaan haluaisi riskeerata niitten varmuutta niin mitenkään.
AVO-kaukoissa Tupun pirulainen oli sitten niin intopiukeana, että meinasi ponkaista ylös suunnilleen yhden sormen liikautuksesta ja ensimmäistä kertaa oikeastaan ikinä hypäytti takapäätä eteenpäin istumaannousuissa ja teki sen vielä parilla seuraavallakin yrityksellä. Jaa-a. Palkkaa ei kyllä saanut tuommoisista.
Otettiin seuraamisia pareittain, niin, että toinen katsoo vierestä ja ilmoittaa heti kun näyttää palkkaamisen arvoiselta. Tupun seuraamiset tuntuivat oikein hyviltä tänään. Kyllä se vaan niin on, että muitten koirien ja ihmisten läsnäolo nostaa Tupun yleisvirettä paljon käyttökelpoisemmalle tasolle, antaa Tupulle semmoista rempseyttä mielentilaan. Onneksi tokokokeissakin on muita paikalla.
Anne ei oikein osannut sanoa Tupun seuraamisista mitään tiettyjä hyväksi muuttumisen kohtia, ja ymmärrän kyllä ihan täysin, koska Tupun seuraaminen pysyy aina koko suorituksen ajan korkeintaan niin hyvänä, mitä se on heti ensimmäisistä askeleista lähtien. Semmoista kommenttia kuitenkin sain, että Tupu on ihan äärimmäisen skarppina, täysillä läsnä siinä seuraamisessa. Se oli kiva kuulla. Kiva että tuollaista voi nähdä, vaikka varsinaiset näyttävän seuraamisen piirteet puuttuvatkin.
Luoksarit otettiin, ja ensimmäistä kertaa varmaan ikinä minä en puhunut meille jumittamisen pelossa mitään helpotuksia tai poikkeuksia koemuotoiseen alokasluoksetuloon, vaan menin ihan liikkeenohjauksen mukaisesti. Mietin jo etukäteen, että olisikohan meille koskaan mahdollista käydä niin, että todella yllättyisin positiivisesti, siis että Tupu tekisi jotain ihan odottamattomalla tavalla paremmin kuin ennen. Ja kyllä kuulkaa! Se tuli pitkältä matkalta suoraan sivulle ihan kunnon laukalla, rennosti ja rempseästi. Kyllä pääsi yleisö sitten näkemään superpalkkauksen :) Elina totesi palkkauksessa riehuvasta Tupusta, että se on niin kuin siinä biisissä, sokka irti :D
Loppuun vielä hyppy. Teki taas äkkipysäyksen just ennen hyppäämistä, kahdella ekalla yrityksellä :( Tuntui epäilevän itse hyppyestettä. Kerran autoin yli kunnon käsimerkillä, niin seuraavalla yrittämällä saatiin sitten täydellinen suoritus. Mutta täytyy kyllä yrittää tehdä mahdollisimman paljon vieraiden, haistelemattomien hyppyjen hyppäämistä. Lelua vaikka taakse odottamaan, jotta motivaatio veisi voiton.
Tupu kävi myös heittämässä talviturkin Eteläpuiston rannassa :) Tuntuu siltä, että Tupun hinku veden ääreen vaan kasvaa kesä kesältä.
Paikkamakuussa viereinen bortsu nousi ja lähti Tupun luo. Kutsuin Tupun pois, just ja just pois alta, ennen kuin se joutui itse päättämään lähtemisestä. Voi olla, että Tupu ei ehtinyt edes huomaamaan koko bortsua. En tiedä, onko tämmöisessä menettelyssä järkeä, mutta silti tuntuu paremmalta kutsua Tupu heti pois, jolloin se saa lähteä täysin luvalla, kuin jäädä katsomaan, kuinka se joutuu hankalaan ja ristiriitaiseen tilanteeseen ja joutuu nousemaan.
Olen tässä miettinyt, että voisin osallistua noihin rivipaikkamakuisiin Tupun kanssa vähän harvemmin kuin joka kerta, kun ne on Tupulle TOISTAISEKSI niin varma liike, ja noita muitten koirien nousemisia vieruskavereiden luo tapahtuu vähän turhan helposti. Ei ole tarkoitus vaikuttaa ylpistyneeltä; Tupun varmoista paikallaoloista saa kiittää monia muitakin seikkoja kuin mun omaa osaamista, muun muassa hyvää tuuria. En kuitenkaan haluaisi riskeerata niitten varmuutta niin mitenkään.
AVO-kaukoissa Tupun pirulainen oli sitten niin intopiukeana, että meinasi ponkaista ylös suunnilleen yhden sormen liikautuksesta ja ensimmäistä kertaa oikeastaan ikinä hypäytti takapäätä eteenpäin istumaannousuissa ja teki sen vielä parilla seuraavallakin yrityksellä. Jaa-a. Palkkaa ei kyllä saanut tuommoisista.
Otettiin seuraamisia pareittain, niin, että toinen katsoo vierestä ja ilmoittaa heti kun näyttää palkkaamisen arvoiselta. Tupun seuraamiset tuntuivat oikein hyviltä tänään. Kyllä se vaan niin on, että muitten koirien ja ihmisten läsnäolo nostaa Tupun yleisvirettä paljon käyttökelpoisemmalle tasolle, antaa Tupulle semmoista rempseyttä mielentilaan. Onneksi tokokokeissakin on muita paikalla.
Anne ei oikein osannut sanoa Tupun seuraamisista mitään tiettyjä hyväksi muuttumisen kohtia, ja ymmärrän kyllä ihan täysin, koska Tupun seuraaminen pysyy aina koko suorituksen ajan korkeintaan niin hyvänä, mitä se on heti ensimmäisistä askeleista lähtien. Semmoista kommenttia kuitenkin sain, että Tupu on ihan äärimmäisen skarppina, täysillä läsnä siinä seuraamisessa. Se oli kiva kuulla. Kiva että tuollaista voi nähdä, vaikka varsinaiset näyttävän seuraamisen piirteet puuttuvatkin.
Luoksarit otettiin, ja ensimmäistä kertaa varmaan ikinä minä en puhunut meille jumittamisen pelossa mitään helpotuksia tai poikkeuksia koemuotoiseen alokasluoksetuloon, vaan menin ihan liikkeenohjauksen mukaisesti. Mietin jo etukäteen, että olisikohan meille koskaan mahdollista käydä niin, että todella yllättyisin positiivisesti, siis että Tupu tekisi jotain ihan odottamattomalla tavalla paremmin kuin ennen. Ja kyllä kuulkaa! Se tuli pitkältä matkalta suoraan sivulle ihan kunnon laukalla, rennosti ja rempseästi. Kyllä pääsi yleisö sitten näkemään superpalkkauksen :) Elina totesi palkkauksessa riehuvasta Tupusta, että se on niin kuin siinä biisissä, sokka irti :D
Loppuun vielä hyppy. Teki taas äkkipysäyksen just ennen hyppäämistä, kahdella ekalla yrityksellä :( Tuntui epäilevän itse hyppyestettä. Kerran autoin yli kunnon käsimerkillä, niin seuraavalla yrittämällä saatiin sitten täydellinen suoritus. Mutta täytyy kyllä yrittää tehdä mahdollisimman paljon vieraiden, haistelemattomien hyppyjen hyppäämistä. Lelua vaikka taakse odottamaan, jotta motivaatio veisi voiton.
Tupu kävi myös heittämässä talviturkin Eteläpuiston rannassa :) Tuntuu siltä, että Tupun hinku veden ääreen vaan kasvaa kesä kesältä.
20.5.2012
Kesämetsä
Käytiin metsässä treenikamppeiden ja kameran kanssa. Vähän eka treenattiin tähtitornin pihalla. On se kumma, että vaikka Tupu ei ollut tehnyt aiemmin tänään mitään mieltä tai kroppaa rasittavaa, vaikka oltiin tultu metsän luo bussilla suoraan kotitalon oven edestä ja kävelty joku puoli kilometriä siihen paikalle, jossa kaivoin treenikamppeet esiin, niin silti Tupu oli heti ihan läkähtyneen oloinen. Läähättikin täysillä, niin kuin myös noissa myöhemmin otetuissa kuvissa, vaikka lämpötila oli 20 asteen alapuolella.
Ja mihinkäs tuo pahemmin vaikuttaisi kuin seuraamisiin. Oli ihan luokattomia. Ahdistaa edes ajatella niitä. Katsekontakti oli pitkiä aikoja kateissa, sivuetäisyyden kanssa ei ollu mitään rajaa, ja jos keskeytin virhesanan kanssa ja pysähtyen, niin Tupu vaan jatkoi menosuuntaan hidastamista sen näköisenä, että "tiedetään". Ei puhettakaan mistään oma-aloitteisesta mun mukana pysyttelemisestä. Tupun yrittämisen määrä oli hyvin lähellä nollaa. Enkä mä edes pysty vaatimaan mitään parempaa niin että voisin sitten superpalkata, lisäkäskykään ei tuota mitään näkyvää parannusta. Jos tuollaisen seuraamismielentilan kanssa menisi ALO-kokeeseen, niin veikkaan, että noin puolessavälissä ekaa seuraamista Tupu olisi jo kokonaan lopettanut seuraamisen ja pysähtynyt muutaman metrin säteelle tarkkailemaan. Ymmärrätte varmaan, miksi me ei olla vielä käyty kokeessa.
Yritin ottaa vielä tolpankiertosivulletuloja. En ottanut yhtään niistä sivulle asti, koska Tupu vaikutti edelleen koko ajan niin läkähtyneeltä. Vaikka mulla oli namikäsi tyrkyllä, ja Tupulla katse naulittuna namikäteen, niin silti Tupu palasi vain just ja just laukalla ja kerran ihan ravillakin. Tämä oli siinä mielessä "hyvä" huomata, että pääsi tajuamaan, että ongelma oli nimenomaan yleisessä mielentilassa, eikä siinä, että seuraaminen olisi jotenkin romahtanut siitä mitä se on tässä aiemmin ollut.
Tässä vaiheessa olikin sitten korkea aika lopettaa. Vapautin Tupun, niin samantien se innostui ja rupesi riehumaan ympäriinsä. Tämä jälleen osoitti sen, että kyse ei ole todellisesta läkähtyneisyydestä, vaan ainoastaan treenitilanteessa vallitsevasta mielentilasta, jota en osaa selittää enkä ratkaista.
Vaikka kuinka yritän keksiä keinoja edetä tästä, niin en vaan pysty taas ajattelemaan muuta kuin että ei tästä mitään tule, ikinä.
19.5.2012
Maata kyntäen
Lähikentällä pistäydyttiin joo.
Seuraamisissa kokeilin kaukopalkkaa, mutta ei se mitään parannusta ainakaan tuonut itse seuraamisiin, vaikka tuntuikin olevan käytäntönä Tupulle ihan selkeä. Jatkoin taskupalkan kanssa. Tällä kertaa Tupu tuppasi ottamaan sivuetäisyyttä liiaksi, jouduin keskeyttämään toruen useamman kerran. Varmaan just liian monen keskeytyksen takia Tupulla rupesi asennekin latistumaan. Oli aika vaikea saada enää esille mitään palkattavaa, mutta sentään pääsin päättämään pariin palkkaukseen. Mutta niin sitä sai taas nähdä, kuinka helposti Tupun seuraaminen lähes lakkaa olemasta. Tajusin jo siinä tilanteessa, että tämä tulee pilaamaan mun loppupäivän.
Tolpankiertosivulletulot meni ihan kivasti. Juoksi laukalla, eikä vaikuttanut mitenkään varovaiselta tai paineistuneelta.
Noudon yritin ottaa sivulle, mutta Tupu ei suunnilleen kymmenennelläkään lisäkäskyllä ymmärtänyt vanhaa tuttua käskyä "sivulle", ei tippaakaan, vaan tarjosi vaan kapulaa vasten mun polvia. Kyllä se vaan aiemmilla noudon sivulletulon yrityksillä on tajunnut. Oli kyllä tosi kummallinen tilanne. No, otin sitten fiiliksen palauttamiseksi pari karkuun juostua noutoa. Ekalla kerralla astuin oman kengänkärkeni päälle, kun juoksin katsoen samalla taaksepäin. En kerennyt tajuta mitään ennen kuin olin mätkähtänyt ihan täysillä maahan. Eh... Meni vähän kylki, kädet ja niskatkin kipeäksi. Hyvä etten kuollut siis.
No, yritin vielä ottaa ne pari hyvän fiiliksen noutoa. Seuraavaksi Tupu tiputti kapulan maahan just sillä hetkellä, kun olisin ollut ottamassa sen Tupulta suusta ja heittänyt pallon. Kapula ei osunut Tupun jalkoihin tai mihinkään, eikä edes kolissut hiekalla, mutta HETI lähti seuraavasta noudosta vähintään puolet itsevarmuudesta pois. Sain tätä vielä paikattua, mutta sitten sai riittää.
En tiiä taas mistään mitään. Varsinkaan kun sain vielä tiedon, että siihen agility-ryhmään valittiin se toinen koirakko, ei meitä. Onpahan taas voittajafiilis.
Seuraamisissa kokeilin kaukopalkkaa, mutta ei se mitään parannusta ainakaan tuonut itse seuraamisiin, vaikka tuntuikin olevan käytäntönä Tupulle ihan selkeä. Jatkoin taskupalkan kanssa. Tällä kertaa Tupu tuppasi ottamaan sivuetäisyyttä liiaksi, jouduin keskeyttämään toruen useamman kerran. Varmaan just liian monen keskeytyksen takia Tupulla rupesi asennekin latistumaan. Oli aika vaikea saada enää esille mitään palkattavaa, mutta sentään pääsin päättämään pariin palkkaukseen. Mutta niin sitä sai taas nähdä, kuinka helposti Tupun seuraaminen lähes lakkaa olemasta. Tajusin jo siinä tilanteessa, että tämä tulee pilaamaan mun loppupäivän.
Tolpankiertosivulletulot meni ihan kivasti. Juoksi laukalla, eikä vaikuttanut mitenkään varovaiselta tai paineistuneelta.
Noudon yritin ottaa sivulle, mutta Tupu ei suunnilleen kymmenennelläkään lisäkäskyllä ymmärtänyt vanhaa tuttua käskyä "sivulle", ei tippaakaan, vaan tarjosi vaan kapulaa vasten mun polvia. Kyllä se vaan aiemmilla noudon sivulletulon yrityksillä on tajunnut. Oli kyllä tosi kummallinen tilanne. No, otin sitten fiiliksen palauttamiseksi pari karkuun juostua noutoa. Ekalla kerralla astuin oman kengänkärkeni päälle, kun juoksin katsoen samalla taaksepäin. En kerennyt tajuta mitään ennen kuin olin mätkähtänyt ihan täysillä maahan. Eh... Meni vähän kylki, kädet ja niskatkin kipeäksi. Hyvä etten kuollut siis.
No, yritin vielä ottaa ne pari hyvän fiiliksen noutoa. Seuraavaksi Tupu tiputti kapulan maahan just sillä hetkellä, kun olisin ollut ottamassa sen Tupulta suusta ja heittänyt pallon. Kapula ei osunut Tupun jalkoihin tai mihinkään, eikä edes kolissut hiekalla, mutta HETI lähti seuraavasta noudosta vähintään puolet itsevarmuudesta pois. Sain tätä vielä paikattua, mutta sitten sai riittää.
En tiiä taas mistään mitään. Varsinkaan kun sain vielä tiedon, että siihen agility-ryhmään valittiin se toinen koirakko, ei meitä. Onpahan taas voittajafiilis.
17.5.2012
Helatreenit
Tupu ruokaili aamuruokansa kentällä. Niinkutsuttu läkähtyneisyys jäi huomattavasti eilistä vähäisemmäksi, vaikka olosuhteet oli lähes täysin samat. Hmm.
Seuraamisissa pari kertaa palkka kesken vasemmalle kääntymisen. Pitkät suorat pätkät meni ihan mukavasti, Tupu ei vaikuta mitenkään ihmettelevän tai huolestuvan siitä kestosta. Tällä hetkellä ehkä ennemminkin paljon käännöksiä sisältävä pidempi pätkä saisi Tupun vähitellen lopettamaan koko seuraamisen. Sitä mä just pelkään, että Tupun yritys vähenee ja vähenee vaan keston myötä. En haluaisi päästää sellaista tapahtumaan kertaakaan, enkä haluaisi, että Tupu pitää edes vaihtoehtona, että se itse harkitsisi, koska seuraaminen loppuu. Mielestäni en ole koskaan antanut aihettakaan siihen, eli seuraamiset eivät ole koskaan olleet osaamistasoon nähden liian pitkiä, ja niitten päättyminen on tapahtunut aina mun osalta selkeästi, mutta silti tuollainen hiipuminen tuntuu ihan kamalan mahdolliselta vaihtoehdolta.
Tolpankierroista sivulletuloja, ja tällä kertaa vauhtia taas riitti. Tupu palasi laukalla vielä senkin jälkeen, kun olin sanonut sivulle-käskyn, eikä vaihtanut edes sivulle kääntyessään raviin, vaan hidasti suoraan laukasta. Jes! Kun vaan saisi pidettyä tämän lähtökohtana.
Pari noutoa sitten vielä. Juoksin taas karkuun, otin Tupulta kapulan vauhdissa ja heitin narupalloa Tupun liikkumissuuntaan. Toisella kerralla Tupu otti laukan jo alusta lähtien palautusvauhdiksi, vaikka mä en ihan vielä ollutkaan lähtenyt karkuun. Hyvä kai, vaikka en tiedä, pääseekö tuota kautta ikinä mihinkään pysyvään tulokseen.
Tässä vaiheessa seuraan liittyi joku hieman kehitysvammainen poika, joka oli ollut keräämässä lätkäkiekkoja kentän laidan valtavan lumikasan jäänteistä. Poika tuntui luulevan, että Tupu pelkää sitä ja sen muovikassia. Samaten kotona rappukäytävässä ykköskerroksen naapuri sytytti valot rappukäytävään "ettei koira pelästy". Jaa-a, vaikuttaako Tupu noin säikyltä... Kun tosiasia on se, että ei se nyt ihmisiä sentään säiky, todellakaan.
Seuraamisissa pari kertaa palkka kesken vasemmalle kääntymisen. Pitkät suorat pätkät meni ihan mukavasti, Tupu ei vaikuta mitenkään ihmettelevän tai huolestuvan siitä kestosta. Tällä hetkellä ehkä ennemminkin paljon käännöksiä sisältävä pidempi pätkä saisi Tupun vähitellen lopettamaan koko seuraamisen. Sitä mä just pelkään, että Tupun yritys vähenee ja vähenee vaan keston myötä. En haluaisi päästää sellaista tapahtumaan kertaakaan, enkä haluaisi, että Tupu pitää edes vaihtoehtona, että se itse harkitsisi, koska seuraaminen loppuu. Mielestäni en ole koskaan antanut aihettakaan siihen, eli seuraamiset eivät ole koskaan olleet osaamistasoon nähden liian pitkiä, ja niitten päättyminen on tapahtunut aina mun osalta selkeästi, mutta silti tuollainen hiipuminen tuntuu ihan kamalan mahdolliselta vaihtoehdolta.
Tolpankierroista sivulletuloja, ja tällä kertaa vauhtia taas riitti. Tupu palasi laukalla vielä senkin jälkeen, kun olin sanonut sivulle-käskyn, eikä vaihtanut edes sivulle kääntyessään raviin, vaan hidasti suoraan laukasta. Jes! Kun vaan saisi pidettyä tämän lähtökohtana.
Pari noutoa sitten vielä. Juoksin taas karkuun, otin Tupulta kapulan vauhdissa ja heitin narupalloa Tupun liikkumissuuntaan. Toisella kerralla Tupu otti laukan jo alusta lähtien palautusvauhdiksi, vaikka mä en ihan vielä ollutkaan lähtenyt karkuun. Hyvä kai, vaikka en tiedä, pääseekö tuota kautta ikinä mihinkään pysyvään tulokseen.
Tässä vaiheessa seuraan liittyi joku hieman kehitysvammainen poika, joka oli ollut keräämässä lätkäkiekkoja kentän laidan valtavan lumikasan jäänteistä. Poika tuntui luulevan, että Tupu pelkää sitä ja sen muovikassia. Samaten kotona rappukäytävässä ykköskerroksen naapuri sytytti valot rappukäytävään "ettei koira pelästy". Jaa-a, vaikuttaako Tupu noin säikyltä... Kun tosiasia on se, että ei se nyt ihmisiä sentään säiky, todellakaan.
16.5.2012
Kesäiltatokoa
Lähikentällä käytiin vähän.
Olen tässä ottanut käyttöön virittelysanaa "tokoillaan", kun siirrytään vapaasta olemisesta hommiin. Toimii jo hienosti! Tupu alkaa heti tarjoamaan perusasentoa.
Seuraamiset oli kohtuullisia. Kesti ihan mukavasti vähän pidemmänkin yksitoikkoisen pätkän. Vasemmalle kääntymisessä sai kyllä odottaa Tupun väistämistä, ja ensimmäinen oikealle kääntyminen oli turhan väljä. Toinen sitten jo parempi, palkkasin heti kääntymisestä. Täytyi taas lopettaa seuraamisten kanssa ennen mitään edistymisen fiilistä, koska niitä vaan ei voi kovin paljon tehdä.
Sen verran kuitenkin otin vielä seuraamista, että otin pari liikkeestä seisomista takapalkalla. Yllättävän hyvin Tupu pystyi seuraamaan, vaikka tiedosti palkan olevan ihan toisaalla. En ollut koskaan ennen kokeillut kaukopalkkaa seuraamisissa. Onnistui jopa niin hyvin, että täytyy huomenna testata lisää nimenomaan seuraamisen yhteydessä. Niin ne liikkeestä seisomiset, ne oli täydellisiä :)
Sivulletuloja tolpankierroista. En tiedä, oliko kyse taas niinkutsutusta läkähtyneisyydestä vai onko tämä menetelmä nyt luiskahtamassa epäonnistumisen puolelle, mutta kovin oli hitaat paluuvauhdit. Tuli kyllä laukalla, kun mulla oli namikäsi valmiina tarjolla, mutta heti sivulle-käskystä vaihtaa raville ja tekee älyttömän laajan kaarroksen kääntäessään oikeaa kylkeään kohti mun vasenta jalkaa. Olisi varmaan vaihtanut raville heti kauempanakin, jos olisin sanonut sivulle-käskyn jo silloin. Jaa-a. Pitäisiköhän sitä ruveta jo sitä takaakiertosivulletuloa opettamaan toisella käskyllä.
Noutoja vähäsen. Ensimmäisellä lähdin juoksemaan karkuun, ja kyllä Tupu juoksee ihan hyvin kapula suussa mun perässä. Tiedän vaan, että mun liike saa Tupun kasvattamaan vauhtiaan ainoastaan silloin, kun mä liikun, eikä vaikutus ole oikein mitenkään siirrettävissä muuten osaksi suoritusta. Pari noutoa otin sivulletuloon saakka. Palautti kyllä NIIN ravilla, ettei tosikaan, mutta ei kai sitä muutakaan voi odottaa, kun on sekä ei-toimivat suorat sivulletulot että ei-toimivat noudon palautukset. Halusin kuitenkin testata, että pystyykö Tupu tosiaan tekemään sivulletulon tekniikkapuhtaasti myös noutokapulan kanssa. Ekalla ei pystynyt, en palkannut. Pari seuraavaa yritystä sitten sai itsestään just ja just irti hyväksyttävään asentoon saakka hivuttautumisen, joten palkkaa tuli.
Kävin vielä raahaamassa sivummalta semmoisen jalan paksuisen puunpätkän, se sai toimia hyppynä :D Ihan hyvin meni hypyt, myöskin paikallaan pysyminen, kun minä siirryn sivulle. Hypyssä ei varsinaisesti ole enää harjoiteltavaa, mutta täytyy hakea varmuutta ensimmäisellä käskyllä hyppäämiseen, kun siinä oli silloin kerran joku ihmeen ongelma.
Olen tässä ottanut käyttöön virittelysanaa "tokoillaan", kun siirrytään vapaasta olemisesta hommiin. Toimii jo hienosti! Tupu alkaa heti tarjoamaan perusasentoa.
Seuraamiset oli kohtuullisia. Kesti ihan mukavasti vähän pidemmänkin yksitoikkoisen pätkän. Vasemmalle kääntymisessä sai kyllä odottaa Tupun väistämistä, ja ensimmäinen oikealle kääntyminen oli turhan väljä. Toinen sitten jo parempi, palkkasin heti kääntymisestä. Täytyi taas lopettaa seuraamisten kanssa ennen mitään edistymisen fiilistä, koska niitä vaan ei voi kovin paljon tehdä.
Sen verran kuitenkin otin vielä seuraamista, että otin pari liikkeestä seisomista takapalkalla. Yllättävän hyvin Tupu pystyi seuraamaan, vaikka tiedosti palkan olevan ihan toisaalla. En ollut koskaan ennen kokeillut kaukopalkkaa seuraamisissa. Onnistui jopa niin hyvin, että täytyy huomenna testata lisää nimenomaan seuraamisen yhteydessä. Niin ne liikkeestä seisomiset, ne oli täydellisiä :)
Sivulletuloja tolpankierroista. En tiedä, oliko kyse taas niinkutsutusta läkähtyneisyydestä vai onko tämä menetelmä nyt luiskahtamassa epäonnistumisen puolelle, mutta kovin oli hitaat paluuvauhdit. Tuli kyllä laukalla, kun mulla oli namikäsi valmiina tarjolla, mutta heti sivulle-käskystä vaihtaa raville ja tekee älyttömän laajan kaarroksen kääntäessään oikeaa kylkeään kohti mun vasenta jalkaa. Olisi varmaan vaihtanut raville heti kauempanakin, jos olisin sanonut sivulle-käskyn jo silloin. Jaa-a. Pitäisiköhän sitä ruveta jo sitä takaakiertosivulletuloa opettamaan toisella käskyllä.
Noutoja vähäsen. Ensimmäisellä lähdin juoksemaan karkuun, ja kyllä Tupu juoksee ihan hyvin kapula suussa mun perässä. Tiedän vaan, että mun liike saa Tupun kasvattamaan vauhtiaan ainoastaan silloin, kun mä liikun, eikä vaikutus ole oikein mitenkään siirrettävissä muuten osaksi suoritusta. Pari noutoa otin sivulletuloon saakka. Palautti kyllä NIIN ravilla, ettei tosikaan, mutta ei kai sitä muutakaan voi odottaa, kun on sekä ei-toimivat suorat sivulletulot että ei-toimivat noudon palautukset. Halusin kuitenkin testata, että pystyykö Tupu tosiaan tekemään sivulletulon tekniikkapuhtaasti myös noutokapulan kanssa. Ekalla ei pystynyt, en palkannut. Pari seuraavaa yritystä sitten sai itsestään just ja just irti hyväksyttävään asentoon saakka hivuttautumisen, joten palkkaa tuli.
Kävin vielä raahaamassa sivummalta semmoisen jalan paksuisen puunpätkän, se sai toimia hyppynä :D Ihan hyvin meni hypyt, myöskin paikallaan pysyminen, kun minä siirryn sivulle. Hypyssä ei varsinaisesti ole enää harjoiteltavaa, mutta täytyy hakea varmuutta ensimmäisellä käskyllä hyppäämiseen, kun siinä oli silloin kerran joku ihmeen ongelma.
15.5.2012
Agilityn parissa jälleen
Meidän seuran yhdessä agility-treeniryhmässä on vapaa paikka, ja siinä ryhmässä käytiin tänään vähän esittäytymässä. Tarkoitus oli etsiä uutta agiryhmäpaikkaa vasta pääsykokeen jälkeen, mutta en malttanut odottaa, kun sain tietää tuosta paikasta. Mikäs tässä, pääsykokeet huomenna... :D Toinenkin koirakko tahtoo saman ryhmäpaikan, oltiin laitettu tiedustelua samaan aikaan, joten saa nyt nähdä, päästäänkö ryhmään.
Tehtiin ensin lyhyttä ja helppoa rataa. Luulin sitä ihan läpihuutojutuksi, ja ehkä osittain just tämän luulon takia Tupu pääsi vetämään heti ensimmäisen valssikäännöksen kohtalokkaan laajaksi ja kaarrotti ohi seuraavasta hypystä. Nolottaa. Keppien kanssa oli vielä nähtävissä jäänteitä siitä uudesta ongelmasta, mihin talvella jäätiin, viimeisen keppivälin skippaamisesta siis. Mutta ei pahasti, kyllä se siitä.
Toisella kierroksella esiteltiin vähän meidän keinuongelmaa. Aluksi Tupu juoksi taas kentän laitoja pitkin kuin mikäkin kyräilevä villikettu, mutta kyllä se sieltä sitten uskalsi taas lähemmäs. Se pystyi jotenkuten leikkimään taisteluleikkiä samaan aikaan kun Maiju hiljakseen kolisutti keinua muutaman metrin päässä. Houkuteltuna Tupu uskalsi astua etujaloilla keinun alkupään päälle, mikä oli ihan odotettavissakin, mutta yllättäen Tupu uskalsi vähän jatkaa yrittämistä houkuteltuna vielä senkin jälkeen, kun keinun päälleastuttava pää oli kerran ollut pari senttiä irti maasta (paukutteluleikin idean suuntaisesti). Aiemmin Tupu on aina pelästynyt sydänjuuriaan myöten, jos päälleastuttava lauta on yhtään edes joustanut etujalkojen alla.
Maijun mielestä Tupulla vaikutti pelkäämisestä huolimatta olevan kuitenkin sen verran toimintakykyä jäljellä keinun suhteen, se pystyi houkuteltuna jotenkuten lähestymään keinua ja koskemaan siihen, että ongelma ei kuulemma vaikuta yhtään niin massiiviselta kuin mä olin etukäteen antanut ymmärtää. Että kuulemma tässä vaiheessa on varmaan osittain kyse myös mun omasta "keinupelosta". Totta se varmaan on, mun ajatukset Tupusta ja keinusta on aika lohduttomat. Mutta ehkä mä olen liian pessimistinen, toivotaan niin.
Yksi kokeilemisen arvoinen juttu olisi kuulemma se, että Tupu saisi katsella vierestä, kun minä tekisin keinua jonkun keinuvarman koiran kanssa ja palkkaisin tätä vierasta koiraa ruhtinaallisesti. Kuulemma kannattaa myös tehdä tuota, että leikin Tupun kanssa samaan aikaan kun keinua paukutellaan. Se on kyllä varmasti ihan totta. En ole tullut koskaan ajatelleeksi, mutta saalisviettiä kannattaisi tosiaan yrittää hyödyntää tässä asiassa mahdollisimman paljon, koska siinä vireessä Tupulla on paljon enemmän puskurointikykyä kaikille potentiaalisesti pelottaville asioille. Ja sitten ihan tuo, että palkkaa Tupua keinun päädyn päälle astumisesta, välillä antaa päädyn olla vähän irti maasta, sitten taas tukevasti maassa. Maiju teki tätä itse Tupun kanssa, ja mun täytyisi kyllä ottaa mallia semmoisesta rentoudesta. Taidan oikeasti olla aika hiilihangon niellyt, toinen keinupelkoinen, kun yritän Tupun kanssa jotain keinun suuntaista.
Tehtiin ensin lyhyttä ja helppoa rataa. Luulin sitä ihan läpihuutojutuksi, ja ehkä osittain just tämän luulon takia Tupu pääsi vetämään heti ensimmäisen valssikäännöksen kohtalokkaan laajaksi ja kaarrotti ohi seuraavasta hypystä. Nolottaa. Keppien kanssa oli vielä nähtävissä jäänteitä siitä uudesta ongelmasta, mihin talvella jäätiin, viimeisen keppivälin skippaamisesta siis. Mutta ei pahasti, kyllä se siitä.
Toisella kierroksella esiteltiin vähän meidän keinuongelmaa. Aluksi Tupu juoksi taas kentän laitoja pitkin kuin mikäkin kyräilevä villikettu, mutta kyllä se sieltä sitten uskalsi taas lähemmäs. Se pystyi jotenkuten leikkimään taisteluleikkiä samaan aikaan kun Maiju hiljakseen kolisutti keinua muutaman metrin päässä. Houkuteltuna Tupu uskalsi astua etujaloilla keinun alkupään päälle, mikä oli ihan odotettavissakin, mutta yllättäen Tupu uskalsi vähän jatkaa yrittämistä houkuteltuna vielä senkin jälkeen, kun keinun päälleastuttava pää oli kerran ollut pari senttiä irti maasta (paukutteluleikin idean suuntaisesti). Aiemmin Tupu on aina pelästynyt sydänjuuriaan myöten, jos päälleastuttava lauta on yhtään edes joustanut etujalkojen alla.
Maijun mielestä Tupulla vaikutti pelkäämisestä huolimatta olevan kuitenkin sen verran toimintakykyä jäljellä keinun suhteen, se pystyi houkuteltuna jotenkuten lähestymään keinua ja koskemaan siihen, että ongelma ei kuulemma vaikuta yhtään niin massiiviselta kuin mä olin etukäteen antanut ymmärtää. Että kuulemma tässä vaiheessa on varmaan osittain kyse myös mun omasta "keinupelosta". Totta se varmaan on, mun ajatukset Tupusta ja keinusta on aika lohduttomat. Mutta ehkä mä olen liian pessimistinen, toivotaan niin.
Yksi kokeilemisen arvoinen juttu olisi kuulemma se, että Tupu saisi katsella vierestä, kun minä tekisin keinua jonkun keinuvarman koiran kanssa ja palkkaisin tätä vierasta koiraa ruhtinaallisesti. Kuulemma kannattaa myös tehdä tuota, että leikin Tupun kanssa samaan aikaan kun keinua paukutellaan. Se on kyllä varmasti ihan totta. En ole tullut koskaan ajatelleeksi, mutta saalisviettiä kannattaisi tosiaan yrittää hyödyntää tässä asiassa mahdollisimman paljon, koska siinä vireessä Tupulla on paljon enemmän puskurointikykyä kaikille potentiaalisesti pelottaville asioille. Ja sitten ihan tuo, että palkkaa Tupua keinun päädyn päälle astumisesta, välillä antaa päädyn olla vähän irti maasta, sitten taas tukevasti maassa. Maiju teki tätä itse Tupun kanssa, ja mun täytyisi kyllä ottaa mallia semmoisesta rentoudesta. Taidan oikeasti olla aika hiilihangon niellyt, toinen keinupelkoinen, kun yritän Tupun kanssa jotain keinun suuntaista.
13.5.2012
Seuraamisvideo
Sain nakitettua inhimillisen olennon kameran taakse, joten pitkästä aikaa sain seuraamista videolle ihan niin kuin kunnolla. Kyllähän tuosta taas kaikenlaista paljastuu. Liikkeellelähdöissä lähden itse liikkelle melkeinpä ennen kuin olen sanonut käskyä, seuraamisissa Tupun etäisyys välillä seilaa (minkä kyllä huomaa muutenkin), vasemmalle kääntymisissä Tupu lähinnä pysähtyy, liikkeestä seisomisessa annan tiedostamattoman käsimerkin, jne. Tupun asenne kuitenkin tuntui sen verran kivalta ja "kestävältä", että hyvä mieli jäi. Tuossa nyt tuo video:
Muuten meidän lähipäivät ovatkin sujuneet aika laiskasti treenaamisen suhteen. Pari loppuviikon iltaa vietin mattoja pesten, ja nyt viikonloppuna oli sisko koiransa (Nelli-venäjäntoy) kanssa kylässä. Tupulla oli hauskaa, kun oli leikkikaveri mukana ihan arjessa. Kyllä se niin nauttisi, jos ottaisin toisen koiran. Tämmöinen ajatus ei yhtään auta infernaaliseen pentukuumeeseen...
Kaverukset
Muuten meidän lähipäivät ovatkin sujuneet aika laiskasti treenaamisen suhteen. Pari loppuviikon iltaa vietin mattoja pesten, ja nyt viikonloppuna oli sisko koiransa (Nelli-venäjäntoy) kanssa kylässä. Tupulla oli hauskaa, kun oli leikkikaveri mukana ihan arjessa. Kyllä se niin nauttisi, jos ottaisin toisen koiran. Tämmöinen ajatus ei yhtään auta infernaaliseen pentukuumeeseen...
Kaverukset
8.5.2012
Jaa-a
Lähipuistossa treenattiin.
Pikaiseen suunnitelmalappuun olin kirjoittanut seuraamisten kohdalle, että "pitkiä ja lyhyitä pätkiä" ja "pitkä suora + käännös". Oli tosiaan tarkoitus jatkaa seuraamispätkien pituuden ylärajan kolkuttelua, mutta yhtälailla palkata välillä yllättävän nopeastikin. Lisäksi oli tarkoitus päättää pitkää suoraa myös käännöksen kautta palkkaan. Seuraamisten kanssa meillä on kyllä todellisuus aina paljon suunnitelmaa kurjempi. Yks tai kaks pätkää meni virkeästi, sitten rupesi taas löystymään. Ja jos Tupu on löysä, niin ei siinä oikein mitään eteenpäinvievää pysty tekemään.
Yhden liikkeestä seisomisen otin ihan seuraamisesta, napakymppi! Eikä väistänyt, kun tulin takaisin viereen, vaan pysyi siinä vallan rennon oloisesti. Kai mun oman liikkumisen rentouttaminen on sitten vaikuttanut kanssa, harjoittelun lisäksi.
Parit sivulletulot puunkierroista, ei valittamista. Nää on siitä kivoja, että nää onnistuu ihan mukavasti, vaikka ei ole kyse mistään Tupun huijaamisesta. Ei tarvitse tehdä kahtasataa pelkkää puunkiertoa per yksi sivulletulo, jotta homma toimisi, vaan kyllä Tupu saa ihan vapaasti pitää sivulletuloa todennäköisenä vaihtoehtona, koska se ei kuitenkaan latista sen toimintaa. Hyvä hyvä :)
Uskaltauduin kokeilemaan pari suoraa sivulletuloa myös ihan vaan odottamisesta. Narupallo oli kädessä, varmaan viittasi vauhtipalkkaan, joten Tupu lähti heti vauhdilla tulemaan tule-käskyllä, ja puolessavälissä sanottu sivulle-käsky toi Tupun ihan nätisti sivulle, mistä sitten palkka eteenpäin. Tämä onnistui parikin kertaa, ja siitä sitten leikkimisen kautta lopetettiin tältä päivältä.
Pikaiseen suunnitelmalappuun olin kirjoittanut seuraamisten kohdalle, että "pitkiä ja lyhyitä pätkiä" ja "pitkä suora + käännös". Oli tosiaan tarkoitus jatkaa seuraamispätkien pituuden ylärajan kolkuttelua, mutta yhtälailla palkata välillä yllättävän nopeastikin. Lisäksi oli tarkoitus päättää pitkää suoraa myös käännöksen kautta palkkaan. Seuraamisten kanssa meillä on kyllä todellisuus aina paljon suunnitelmaa kurjempi. Yks tai kaks pätkää meni virkeästi, sitten rupesi taas löystymään. Ja jos Tupu on löysä, niin ei siinä oikein mitään eteenpäinvievää pysty tekemään.
Yhden liikkeestä seisomisen otin ihan seuraamisesta, napakymppi! Eikä väistänyt, kun tulin takaisin viereen, vaan pysyi siinä vallan rennon oloisesti. Kai mun oman liikkumisen rentouttaminen on sitten vaikuttanut kanssa, harjoittelun lisäksi.
Parit sivulletulot puunkierroista, ei valittamista. Nää on siitä kivoja, että nää onnistuu ihan mukavasti, vaikka ei ole kyse mistään Tupun huijaamisesta. Ei tarvitse tehdä kahtasataa pelkkää puunkiertoa per yksi sivulletulo, jotta homma toimisi, vaan kyllä Tupu saa ihan vapaasti pitää sivulletuloa todennäköisenä vaihtoehtona, koska se ei kuitenkaan latista sen toimintaa. Hyvä hyvä :)
Uskaltauduin kokeilemaan pari suoraa sivulletuloa myös ihan vaan odottamisesta. Narupallo oli kädessä, varmaan viittasi vauhtipalkkaan, joten Tupu lähti heti vauhdilla tulemaan tule-käskyllä, ja puolessavälissä sanottu sivulle-käsky toi Tupun ihan nätisti sivulle, mistä sitten palkka eteenpäin. Tämä onnistui parikin kertaa, ja siitä sitten leikkimisen kautta lopetettiin tältä päivältä.
7.5.2012
Kevään ensimmäiset Eteläpuisto-treenit
Tänään meidän tokotreeniryhmä reenasi kevään ensimmäisen kerran ulkona. Voi miten mä tykkäänkään tuosta Eteläpuistosta :) Aurinko paistaa aina (siltä ainakin tuntuu), järvenranta vieressä, ympärillä puistoa ja metsää. Sieltä ei ole mikään kiire kotiin, ja ihan pääsi tänäänkin unohtumaan, että tämä uusi ryhmätokopäivä on arkinen maanantai, ei enää semmoinen elämäniloinen perjantai. Edessä onkin neljä arkipäivää eikä kaksi vapaapäivää. Huoh...
Ryhmät meni vähän uusiksi päivän ja sijainnin vaihtuessa, ja tänään meidän ryhmässä oli ainoastaan yksi entuudestaan tuttu koira. Tupua ei kuitenkaan tunnu juurikaan kiinnostavan, ketkä siinä ympärillä touhuaa. Ainoastaan ohjaajiensa kanssa jollain lelulla leikkivät koirat on hankalia. Toisaalta tuollaiset häiriöt nostaa Tupun vireen ihan eri tasolle verrattuna kahden kesken treenaamiseen, ja kun Tupu vielä pystyy myöskin toimimaan ja kuuntelemaan häiriöistä huolimatta, niin lopputulos on oikeastaan aika hyvää menoa.
Ryhmään on tullut sen verran aloittelevia tokokoiria, että luoksepäästävyyttä tehtiin taas. Hyvähän se on meidänkin testata taas, koska sekin on meillä vielä koetilanteessa edessä. Hurjan hyvältä se kyllä vaikuttaa. Samalla tavalla kuin sunnuntain mätsärissä, niin tuossakin luoksepäästävyydessä Tupu ymmärtää tehtävänsä ja saa pidettyä ihmisrakkauden toissijaisena. Eikä se kai niin vaikeaa olekaan, kun kriteeri on niinkin selkeä, että "pysy hievahtamatta". Luoksepäästävyyden perään sitten paikkamakuu kolme minuuttia. Seisoin kaukana ja kävin välillä piilossa. Ympärillä olevia koiria käytiin palkkaamassa ja korjaamassa, ja jotkut lenkkeilijätkin ohitti rivin aika läheltä, mutta näistä huolimatta Tupu pysyi luotettavasti.
Seuraamisia tehtiin liikkuroidusti. Elina tuntee kyllä meidän seuraamisten tilanteen, mutta venytti yhtäjaksoisen seuraamisen silti vieläkin pidemmäksi kuin mihin mun oma pokka on vielä venynyt. Mutta ei kait siinä mitään, koska Tupu seurasi mukavan virkeästi, eikä tuntunut latistuvan tai luovuttavan keston myötä, ja teki käännöksetkin vielä loppuvaiheessakin ihan kohtuullisesti. Kyllä saan olla iloinen :) Ehkä me päästäänkin sinne kesäkuun möllitokoon...?
Luoksetuloja tehtiin, joten minä otin suoran sivulletulon suht lyhyeltä matkalta ihan istumisodottamisen kautta, vaikka keskenään ollaan tehty ainoastaan tolpankierroista muuten kuin kokeiluluontoisesti. Kyllähän Tupu ihan jumittamatta tuli sivulle, mutta ravilla. Katsojat naureskeli, kun Tupu lähtee kääntämään päätä ja kroppaa jo parin metrin päässä, valmistautuu sivullekääntymiseen ajoissa. Mikäs siinä :D
Tuolla Eteläpuistossa me aikoinaan käytiin Tupun kanssa tapakasvatusryhmässä harjoittelemassa häiriöiden sietämistä, kun Tupu oli alle vuoden ikäinen. Muistan, millaista kaaosta se oli. Tupun keskittymiskyky oli kolmen sekunnin luokkaa, enkä minä meinannut millään maailman konstilla saada Tupua mihinkään perusasennon kaltaiseen asentoon. Tupu osasi silloin lähinnä leikkiä ja mennä salamana maahan. Kai me ollaan johonkin edistytty!
Ryhmät meni vähän uusiksi päivän ja sijainnin vaihtuessa, ja tänään meidän ryhmässä oli ainoastaan yksi entuudestaan tuttu koira. Tupua ei kuitenkaan tunnu juurikaan kiinnostavan, ketkä siinä ympärillä touhuaa. Ainoastaan ohjaajiensa kanssa jollain lelulla leikkivät koirat on hankalia. Toisaalta tuollaiset häiriöt nostaa Tupun vireen ihan eri tasolle verrattuna kahden kesken treenaamiseen, ja kun Tupu vielä pystyy myöskin toimimaan ja kuuntelemaan häiriöistä huolimatta, niin lopputulos on oikeastaan aika hyvää menoa.
Ryhmään on tullut sen verran aloittelevia tokokoiria, että luoksepäästävyyttä tehtiin taas. Hyvähän se on meidänkin testata taas, koska sekin on meillä vielä koetilanteessa edessä. Hurjan hyvältä se kyllä vaikuttaa. Samalla tavalla kuin sunnuntain mätsärissä, niin tuossakin luoksepäästävyydessä Tupu ymmärtää tehtävänsä ja saa pidettyä ihmisrakkauden toissijaisena. Eikä se kai niin vaikeaa olekaan, kun kriteeri on niinkin selkeä, että "pysy hievahtamatta". Luoksepäästävyyden perään sitten paikkamakuu kolme minuuttia. Seisoin kaukana ja kävin välillä piilossa. Ympärillä olevia koiria käytiin palkkaamassa ja korjaamassa, ja jotkut lenkkeilijätkin ohitti rivin aika läheltä, mutta näistä huolimatta Tupu pysyi luotettavasti.
Seuraamisia tehtiin liikkuroidusti. Elina tuntee kyllä meidän seuraamisten tilanteen, mutta venytti yhtäjaksoisen seuraamisen silti vieläkin pidemmäksi kuin mihin mun oma pokka on vielä venynyt. Mutta ei kait siinä mitään, koska Tupu seurasi mukavan virkeästi, eikä tuntunut latistuvan tai luovuttavan keston myötä, ja teki käännöksetkin vielä loppuvaiheessakin ihan kohtuullisesti. Kyllä saan olla iloinen :) Ehkä me päästäänkin sinne kesäkuun möllitokoon...?
Luoksetuloja tehtiin, joten minä otin suoran sivulletulon suht lyhyeltä matkalta ihan istumisodottamisen kautta, vaikka keskenään ollaan tehty ainoastaan tolpankierroista muuten kuin kokeiluluontoisesti. Kyllähän Tupu ihan jumittamatta tuli sivulle, mutta ravilla. Katsojat naureskeli, kun Tupu lähtee kääntämään päätä ja kroppaa jo parin metrin päässä, valmistautuu sivullekääntymiseen ajoissa. Mikäs siinä :D
Tuolla Eteläpuistossa me aikoinaan käytiin Tupun kanssa tapakasvatusryhmässä harjoittelemassa häiriöiden sietämistä, kun Tupu oli alle vuoden ikäinen. Muistan, millaista kaaosta se oli. Tupun keskittymiskyky oli kolmen sekunnin luokkaa, enkä minä meinannut millään maailman konstilla saada Tupua mihinkään perusasennon kaltaiseen asentoon. Tupu osasi silloin lähinnä leikkiä ja mennä salamana maahan. Kai me ollaan johonkin edistytty!
Kehäkettuilua
© Sanna Ristilä
Eilen käytiin mätsärissä, koska teki mieli. Ihana kevätsää ja aurinkoinen Hakametsän parkkis, mikäs siellä sunnuntaipäivää viettäessä :) Tupusta ei oikein saa mitään show-henkistä kehäkettua, mutta ainakin meni eurot omalle seuralle.
Aluksi odotellessa käytiin vähän viereisessä koirapuistossa. Yhden schipperke-pirulaisen kanssa Tupu juoksi hyvät rundit, ja pian puistoon saapui myös emakon kokoinen englanninmastiffi. Tupu on kyllä hauska, kun sen on PAKKO tunkea itsensä mukaan, jos jotkut koirat leikkii ilman sitä. Ihan sama, vaikka osapuolet olis sellaisia, joitten kanssa Tupu ei muuten todellakaan lähtisi leikkiin. Nytkin se kävi hyppimässä virtahevon kokoisen mastiffin selkään ihan vaan siksi, koska koki jääneensä ulkopuolelle leikistä.
Mätsärissä Tupu tuijotti mua koko odotteluajan. Siis ihan jatkuvasti vaan, vaikka kuinka yritin kehottaa sitä ihan vaan olemaan ja käymään siihen ja ties mitä. Koko ajan se tuijotti ja odotti jotain äksöniä. Ainakin koira on yhteistyöhaluinen ja häiriöistä piittaamaton, mutta oli vähän häiritsevää :D
Kehässä Tupu käyttäytyi varsin siivosti. Ei voinut kuin hymyillä, kun tuomari kopeloi Tupun läpikotaisin, ja Tupu vaan pönötti rentona paikallaan, käskyn alla ihmisrakkautensa hilliten, hyvä kun ei silmiään sulkenut, kun ilme oli muutenkin semmoinen, että "juu SILITÄ! <3" Juostessa Tupu tapansa mukaan etenee nätisti, mutta vetää niin pirusti, että liikkumisasento on köyryselkäinen, takajalat liikaa kropan alla. Tavallaan ärsyttävää, kun tiedän, kuinka Tupu normaalissa arkielämässä ravaa rennosti ja suoraselkäisesti, mutta mulla ei ole mitään keinoa saada samaa esille tuollaisessa tilanteessa. Mutta ihan sama. Punainen nauha tuli Tupulle ja ei sijoitusta.
Mätsärin jälkeen treenattiin vielä vähän sivummalla. Tuo Tupun jatkuva kontaktihakuisuus antoi ymmärtää, että olisi hyvääkin seuraamista luvassa, mutta ei se kyllä oikein hyvää ollut. Sain suorastaan vaatia, että sain jotain palkattavaa esille. Tuntui siltä, että jos olisin liikkunut yhtään reippaammin, niin Tupu olisi ruvennut jätättämään. Tuommoisessa tilanteessa voisin seuraavaksi kokeilla oikeasta kädestä palkkaamista. Semmoinen jätättämisen fiilis ("läkähtyneisyys") ei nimittäin mitenkään voi johtua siitä, että Tupu ei jaksaisi liikkua. Se on vaan joku kummallinen mielentila, josta täytyisi päästä ulos.
Vähän testailtiin muitakin lähiaikoina tehtyjä juttuja, mutta mitään en lähtenyt varsinaisesti vaikeuttamaan, koska oltiin täysin uudella kentällä, ja seuraamisista päättelin Tupun olevan jotenkin uupuneessa mielentilassa. Loppuun otin vielä parin minuutin paikkamakuun, koska ajattelen, että vieraita treenipaikkoja on hyvä käyttää varsinkin paikkiksiin. En mennyt piiloon, koska sellaista ei ollut suunnilleen kahdensadan metrin säteellä ollenkaan, mutta aika huomattavan kauas menin kuitenkin. Ei ongelmaa, hyvin makasi.
4.5.2012
Eilisellä linjalla
Treenattiin Kaupin pesiskentällä ennen metsälenkkiä. Tupu oli kotoa lähtiessä niin intopiukeana, että yritti noin viistoista kertaa ottaa varaslähdön liikennevalojen vaihtumista odotellessa ja lopulta päästi oikein semmoisen parkaisunkin malttamattomuuksissaan. Osaatte varmaan kuvitella, miltä ne meidän suojatienylitykset sitten tuollaisissa tilanteissa näyttää :D
Treeni oli pitkälti eilisen toistoa.
Seuraamisissa ohjaajan hiljaisuutta ja jonkin verran mukavuusaluetta pidemmäksi venytettyä kestoa. Oli mainiota! Ei edistänyt yhtään, ei loitonnutkaan mainittavasti, asenne oli hyvä, ja kesti nuo vaikeutukset ihan tuosta vaan.
Käännöksiin keskityin sitten vähän erikseen. Vasemmalle kääntymisiin tunnuin kyllä saavan lisää työskentelyä, kun naksutin ja palkkasin takapäänkäytön hetkistä. Oikealle kääntymisiä vahvistin pyörimällä koirasta pois päin ja palkkaamalla niitä hetkiä, kun Tupu tuli mukana mahdollisimman tiiviisti. Täytyy muistaa yhdistellä näitä harjoituksia myös noihin pidemmän matkan seuraamisiin. Ongelma saattaa olla ihan siinä, että olen pitänyt semmoisen kääntymisiin keskittyvän tekniikkahinkkauksen liiaksi erillään varsinaisista seuraamisista.
Liikkeestä seisomisia kokeilin seuraamisen yhteydessä. Aiemmilla vähäisillä yrityksillä Tupu on ymmärtänyt niitä aika huonosti siinä yhteydessä, kun alkuopetus on tehty vapaasta liikkumisesta, mutta nyt onnistui hienosti kaikki toistot! Oikein todella! Ja pysyi myös entistä paremmin hievahtamatta, kun siirryin takaisin viereen palkkaamaan. Ei enää kauaa, niin tuo on valmis liike.
Pari tolpankiertosivulletuloa. Vähäisiksi jäi toistot, kun oli niin hyviä :) Seuraavaksi pidennetään matkaa.
Noutokapulan kanssa juoksenneltiin vähäsen. Palautti taas ravilla ennen kuin lähdin juoksemaan, joten ei nämä parasta nähtyä noutamista olleet, mutta oli niissä paljon hyvääkin, muun muassa se, että Tupulla on nykyään oikein hinku kapulalle. Hyvästä ampaisemisesta huolimatta se nostaa kapulan nätisti, eikä pureskele missään vaiheessa. Nämä tulee varmaan luontaisetuna siitä, että koira on aiemmin inhonnut kapulaa.
Loppuun vielä puolentoista minuutin paikkamakuu kokonaan piilossa. Bueno :)
Tämän jälkeen rämmittiin tunnin verran umpimetsässä. Tupu olis NIIN tahtonut uimaankin tutulla venerannalla, voi että. Ei enää kauaa, niin me molemmat vietetään vapaapäivämme tuolla järvessä :)
Nyt on taas sängyn alla säilytettävä koira:
Treeni oli pitkälti eilisen toistoa.
Seuraamisissa ohjaajan hiljaisuutta ja jonkin verran mukavuusaluetta pidemmäksi venytettyä kestoa. Oli mainiota! Ei edistänyt yhtään, ei loitonnutkaan mainittavasti, asenne oli hyvä, ja kesti nuo vaikeutukset ihan tuosta vaan.
Käännöksiin keskityin sitten vähän erikseen. Vasemmalle kääntymisiin tunnuin kyllä saavan lisää työskentelyä, kun naksutin ja palkkasin takapäänkäytön hetkistä. Oikealle kääntymisiä vahvistin pyörimällä koirasta pois päin ja palkkaamalla niitä hetkiä, kun Tupu tuli mukana mahdollisimman tiiviisti. Täytyy muistaa yhdistellä näitä harjoituksia myös noihin pidemmän matkan seuraamisiin. Ongelma saattaa olla ihan siinä, että olen pitänyt semmoisen kääntymisiin keskittyvän tekniikkahinkkauksen liiaksi erillään varsinaisista seuraamisista.
Liikkeestä seisomisia kokeilin seuraamisen yhteydessä. Aiemmilla vähäisillä yrityksillä Tupu on ymmärtänyt niitä aika huonosti siinä yhteydessä, kun alkuopetus on tehty vapaasta liikkumisesta, mutta nyt onnistui hienosti kaikki toistot! Oikein todella! Ja pysyi myös entistä paremmin hievahtamatta, kun siirryin takaisin viereen palkkaamaan. Ei enää kauaa, niin tuo on valmis liike.
Pari tolpankiertosivulletuloa. Vähäisiksi jäi toistot, kun oli niin hyviä :) Seuraavaksi pidennetään matkaa.
Noutokapulan kanssa juoksenneltiin vähäsen. Palautti taas ravilla ennen kuin lähdin juoksemaan, joten ei nämä parasta nähtyä noutamista olleet, mutta oli niissä paljon hyvääkin, muun muassa se, että Tupulla on nykyään oikein hinku kapulalle. Hyvästä ampaisemisesta huolimatta se nostaa kapulan nätisti, eikä pureskele missään vaiheessa. Nämä tulee varmaan luontaisetuna siitä, että koira on aiemmin inhonnut kapulaa.
Loppuun vielä puolentoista minuutin paikkamakuu kokonaan piilossa. Bueno :)
Tämän jälkeen rämmittiin tunnin verran umpimetsässä. Tupu olis NIIN tahtonut uimaankin tutulla venerannalla, voi että. Ei enää kauaa, niin me molemmat vietetään vapaapäivämme tuolla järvessä :)
Nyt on taas sängyn alla säilytettävä koira:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)